torstai 13. toukokuuta 2010

Harjis-viikonlopun ruokailottelua

Olin viime viikonloppuna synnyinkaupungissani Harjavallassa viettämässä leppoisaa saunapainotteista levyraativiikonloppua. Huippuhauskaa oli!

Minä ja ystäväni Ari ollaan hyvin kulinaristisia tyyppejä ja tykätään tehdä ruokaa kunnolla tällaisissa tilanteissa pizzan tilaamisen sijaan. Perjantaina syötiin saunan päälle peruna-, punajuuri- ja perunasalaatteja, grillattua makkaraa, Arin überhyvää tsatsikia (valkosipulia mmmm), salsaa, nachoja, sipsejä ja dippejä.

Lauantaina sitten panostettiin päivälliseen. Se käsitti naudan sisäpaistia, grillissä muhinutta nyyttiperunaa ja fetasalaattia. Oli tarkoitus tehdä myöskin bearnaisekastiketta, mutta se unohtui siinä tohinassa. Ihan hyvä vaan, että jäi pois, lopputulos oli fresh ja melko kevyt. En ainakaan itse kaipaa krapulaisen olon kourissa koskaan mitään raskasta, vaan ennemminkin raikkaita vihanneksia jne.


Viinin virkaa toimitti Lindeman'sin Shiraz vuodelta 2008. Ihana ateria!

Pääruuassa saavutettu keveys kompensoitiin sitten jälkkärissä. Arin äidin valmistaman kakkupohjan päälle levitettiin reilusti Doodleysilla ja kermalla tuunattua tummaa suklaata. Komeus kruunattiin vispatulla kermalla ja jäisillä vadelmilla. Maku: kunnioittava hiljaisuus. Viininä Ballet-kuohuviini.


Kyllä ruoka on hieno asia.