tiistai 1. helmikuuta 2011

Ihana intialainen päähieronta

Pohjana: Kärsin kroonisesta niskahartiasärystä.

Kävin eilen intialaisessa päähieronnassa 11.hetkessä Forumissa. Olin ihan siinä uskossa, että kysessä todellakin on vain _pää_hieronta, mutta toisin kävi.

Koko kauneuskeskus antoi välittömästi kivan ensivaikutelman. Itämaisen värinen sisustus odotuspisteessä sai mielihyvän tunteen heräämään. Istuskellessani odottamassa vuoroani, sain lukea ihanaa brittiläistä tukkalehteä.

Itse hoito aloitettiin suurten puuovien takana tuolilla istuen. Musiikki taustalla oli rentouttavaa ja valaistus sopivan hämärä. Aluksi käsiteltiin hartiat, yläselkä ja niska. Olin jo tässä vaiheessa jonkinasteisessa euforiassa. Minulle sopii istuen suoritettu hieronta makuuasentoa paremmin, koska hartiani ovat niin jumissa, että niihin ei pääse helposti käsiksi makuuasennossa. Istualtaan tunsin voiman painuvan lämpönä lihaksiini. Hartiat rentoutuivat kunnolla pitkästä aikaa. Niska tykkäsi nannaa kunnon painelusta.

Rintalihaksien kohdalla huomattiin, että mulla on koko paketti kaulasta alaspäin aivan jumissa. Hieronta tuntui vähän kivuliaalta, mutta ai että sitä tunnetta jälkeenpäin. Käsivarret käsiteltiin myös ja niistä kokemukset samanlaiset kuin rinnasta. Päähieronta oli aivan täydellinen. Ainut pieni miinus tuli omasta tukastani, joka on näin talvisin sen verran sähköinen, että ritisi korvissa nautinnon aikana. Erona tavalliseen hierontaan intialaisessa käytetään osittain eräänlaisia nipistyksiä ja naputuksia. Ne tuntuivat hauskalta ja erilaiselta.
Lopuksi siirryin makuuasentoon, jossa hierottiin kasvot, korvat ja viimeisteltiin pää. Olin taivaissa.



Hoidon jälkeen sain rauhassa nousta ylös ja juoda lasillisen vettä. Samalla kehoitettiin juomaan runsaasti vettä samana päivänä ja välttämään saunomista.

Lähtiessäni kotiin tunsin itseni ihan eri ihmiseksi kuin mennessä. Oloni oli täysin rentoutunut ja hetken päästä myös todella energinen. Olen käynyt tosi monissa erilaisissa hoidoissa ja tämä oli kyllä ehdoton suosikkini. Voin lämpimästi suositella intialaista päähierontaa kaikille!

(Kuva: http://www.studiofeelit.fi/Pics/intialainen.jpg)


maanantai 31. tammikuuta 2011

I'm back!

Paluu sorvin ääreen! Syksy ja talvi ovat olleet elämässäni kiireistä aikaa ja blogin kirjoittaminen on jäänyt tyystin. Anteeksi siitä. Kevät kuitenkin siintää näkökentässä ja siitä saa aina uutta positiivista energiaa. Tässä postauksessa kertoilen vähän kuulumisia ja mitä tuleman pitää! =)

Huomenna alkaa toinen harjoitteluviikko laivalla konferenssiosastolla. Tämän vapaaviikon olen pyhittänyt liikunnalle, ystäville, koulurästeille ja palkkatöille. Viikko on tuntunut menevän yhtä nopeasti kuin viikko laivallakin. Tätä vauhtia se kevät tulee ennen kuin ehtii huomatakaan!

Sain salikaveriksi ystäväni Jennan, ja nyt siellä on tullut käytyä täysin uudella innolla 4 kertaa viikossa. Ohjelmaani kuuluu vanhaa ikisuosikkia BodyCombatia sekä Zumbaa ja saliharjoittelua. Treenit kruunataan entiseen tapaan hierovissa tuoleissa. 8)
Liikunnan ohella on tarkoitus keventää taas ruokavaliota. Homma sai hienon startin laivalla, jossa viikon aikana onnistuin tiputtamaan 2,5 kiloa syömällä kasvispainotteisia järkeviä annoksia säännöllisesti mitään sen enempää kieltämättä. Kesäksi tavoite on 15 kiloa.

Tällä hetkellä pursuan energiaa. Kävin aamulla Combatissa, äsken hain virtaa intialaisesta päähieronnasta (tästä tarkempi postaus huomenna) ja vielä viimeinen rutistus olisi Zumban parissa myöhemmin illalla.

Käynnissä on myöskin pieni sisustusvimma. Kämppis vaihtui ja sopivasti on muutenkin kiva saada vähän vaihtelua kotiin. Uuden kämppiksen tuparit ovat ensi kuun lopulla, joten sitä ennen olisi hyvä saada muutokset valmiiksi. Postausta siitäkin homman valmistuttua.

Kivaa viikkoa!





maanantai 27. syyskuuta 2010

Hemmotteluviikko

Perus maanantaiv**utuksesta huolimatta viikko alkoi loistavasti, kun varaamani hemmottelupakettiaika koitti. Kyseessä oli Turun kosmetologikoulun kalenterista bongaamani supertarjous, jossa sai kasvohoidon, spa-jalkahoidon ja käsihoidon 50 eurolla.

Kasvohoito ylitti kaikki odotukset. Alkupuhdistuksien jälkeen iho analysoitiin. Mulla on just sellainen iho, jollaiseksi sen oon aina kuvitellutkin, eli herkkä pintakuiva sekaiho. Tämän jälkeen iho höyrytettiin ja samalla hierottiin kuorinta-aine. Kaikki tuotteet valittiin tietysti mun ihotyypin mukaisesti. Kuorinta-aineen vaikuttava aine oli jojoba-öljy. Seuraavaksi puhdistettiin iho mekaanisesti, eli toisin sanoen simmosella rautahärvelillä kaiveltiin mustapäitä ulos. Yleensä tuo sattuu ihan järkyttävästi, mutta nyt pikkaisen nipisteli, tyttö osasi hommansa. =) Puhdistus viimeisteltiin vielä korkea taajuus-laitteella. 
Harmikseni olin nyppinyt kulmakarvoja jo kotona, mutta onneksi omaan puolihuolimattomaan tapaani sinne oli jäänyt jotain työstettävää (rakastan sitä tunnetta, kun joku nyppii mun kulmakarvoja! Juu, masokisti...) Tämän jälkeen tehtiin kasvo-, dekoltee- ja niskahieronta. Aaaah niin ihanaa! Naamiovaiheessa laitettiin kahta eri naamiota. Puhdistavaa T-alueelle ja kosteuttavaa muualle kasvoihin. Päivettävä kasvovoide viimeisteli kokonaisuuden. 


Kasvohoidon kanssa samanaikaisesti tehtiin siis myös spa-jalkahoito ja käsihoito. Näissä molemmissa suuressa roolissa oli hieronta, joka oli ennalta-arvattavasti aivan ihanaa. Lisäksi kynnet liotettiin ja tehtiin manikyyri ja pedikyyri. 

Koska mulla on kyseessä hemmotteluviikko, se tarkoittaa, että keskiviikkona menen tunnin hierontaan, jonka hankin CityDealin kautta. Tuosta lystistä pulitan vaivaiset 10 euroa. Tällä viikolla pitäisi myös tulla Elloksen paketti, josta tulee löytymään uudet Adidaksen juoksulenkkarit, ulkoilupuku, uimapuku, pari mekkoa (ylläri), sormikkaita, legginsit jne.. Näistä lisää tuonnempana.

Olen myös hemmotteluviikon puitteissa lisännyt kalenteriin liikuntaa. Tällä viikolla olisi tarkoitus mennä keppijumppaan, BodyBalanceen ja BodyPumpiin. Liikunnan lisääminen tosin ei rajoitu vaan tähän viikkoon, vaan tarkoitus olisi aktivoitua pidemmälle aikavälille. Ensi viikolle on merkitty Circuitia ja BodyCombatia ja sitä seuraavalle viikolle zumbaa.

Mukavaa viikkoa kaikille!

(Kuva pikkuparatiisi.fi)

lauantai 11. syyskuuta 2010

Agadir on my mind

Lupasin edellisessä postauksessa kertoa siitä syksyn toisesta matkasta. Olen siis lähdössä marraskuun alussa äitini kanssa Agadiriin, Marokkoon! Kuulen jo mystisten rytmien soivan korvissani. :D Meidän piti ensin tehdä minireili  Itävallan ympäristössä, mutta sitten todettiin olevamme niin stresaantuneita molemmat, että rantaloma olisi paikallaan. Oon ollut tuollaisella rantalomalla viimeksi 10 vuotta sitten! Oon enemmän kaupunkiloma-tyyppiä, mutta kivaa vaihtelua vaihteeksi heittää aivot narikkaan ja pestautua rantavalaaksi. ;) Mukaan lähtee äitini ranskaa äidinkielenään puhuva mies, koska Agadirissa ranskaa puhutaan huomattavasti paremmin kuin englantia.



Tarkoitus on lähteä nimenomaan lepäämään ja nauttimaan auringosta ja breiksistä kaamoksen keskellä. En missään nimessä halua, että tuo reissu menee dokaamiseksi, kuten suomituristeilla yleensä. Haluan osallistua retkille ja haistella paikallista kulttuuria.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Paluu arkeen ja suuri matkakuume!

Kesä on ohi. Koulu alkoi muutama viikko sitten ja se on vienyt mun aikaa ja jaksamista aikalailla. On tämä blogin pitäminen ollut taas hieman katkolla, mutta siihen koitetaan nyt saada taas parannusta ajankohtaisilla aiheilla! =)

Kesällä en päässyt MIHINKÄÄN. Tallinna, Tukholma ja Porin seutu kuuluu kaiken matkailuasteikon ulkopuolelle, koska ne on niin tuttuja paikkoja. En liiemmin laske Viroa kuin Ruotsiakaan ulkomaaksi. Tämä sitten aiheutti sen ajatuksen, että ulkomaille on päästävä syyslomalla vaikka mikä olisi. Onneksi olin tehnyt heinäkuun palkasta kannattavan peliliikkeen ja säästänyt rahat valmiiksi. Matkakumppanikseni valikoitui Jenni, joka on yhtä vapaa kuin minäkin tekemään mitä vaan syyslomalla.

Mietimme ensin kohteeksi Bremeniä, jonne olisi riittävällä nopeudella saanut lähes ilmaiset lennot ja hotelli ei siihen päälle olisi paljon maksanut. Nämä kuitenkin menivät tietenkin silmänräpäyksessä ja piti alkaa miettimään muita vaihtoehtoja. Rantalomakin kävi mielessä, mutta meidän budjettiin sopiva loma olisi pitänyt ottaa äkkilähtönä ja siinä olisi ollut omat riskinsä hotellin ja muun suhteen. Seuraavaksi mietimme Amsterdamia, mutta se osoittautui puolet kalliimmaksi, kuin Berliini, johon lopulta päädyimme.


Tarkoituksena on nyt siis seilata laivalla Tukholmaan ja lentää Arlandasta (wink wink, useat matkat huomattavasti edullisempia sieltä kuin Suomesta!) Tegeliin. Koko matkasta tuli uskomattoman halpa. Lennot + perushotelli hyvällä sijainnilla viideksi yöksi kustansi henkilöltä vain 220 euroa! Suunnitelmissa on nauttia hyvästä ruuasta, halvasta juomasta, saksalaisesta kulttuurista ja historiasta sekä Hanseista ja Günthereistä. ;) Takaisin tullessa vietämme päivän Stockiksessa ja yövymme mun mutsin luona. Päivälaivalta shoppaillaan mukaan vielä viimeiset verovapaat ostokset. Jei!

Toisesta reissusta seuraavassa postauksessa! Loppuun vielä ihana Paloma Faith! En tällaiselle popille normaalisti lämpene, mutta soul-vaikutteet tekevät Palomasta iskevän.

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Kukat kukkivat edelleen

Tässä pari kukkamekkoa, jotka saapuivat tänään postissa Bubbleroomista:





Kolmaskin tuli, mutta sen julkaisu jätetään ensi viikolla olevaan synttäripäivään. ;)

Se on nyt DBTL, moro!

torstai 29. heinäkuuta 2010

Mainoksen uhri

Selailin töissä Cosmoa tuossa viikko sitten ja silmäni nauliutuivat sivulla olevaan urheilukassiin. Mun oma oli hajoamispisteessä ja tarvitsisin kipeästi uuden. Siinä se komeili, Adidaksen kiva ja käytännöllisen näköinen kassi. Kyse oli Elloksen mainoksesta, jossa luvattiin tilaukseen yhteen tuotteeseen 50% alennus ja tuo kassi + juomapullo kaupan päälle. Mietin siinä muutaman sekunnin mitä tuollainen kassi maksaisi kaupassa ja klikkasin itseni firman nettisivuille.

Koriin kertyivät kaksi mekkoa ja legginssit. Legginsseistä nyt en kuvaa tohtinut ottaa, mutta mainittakoon, että ne maksoivat alle kympin ja vaikuttavat oikein hyviltä hintaansa nähden. Materiaali on tarpeeksi paksua ja varmasti lämmittää syysilmoilla. Vyötärönauha on kunnollinen, eivätkä varmasti valu alaspäin kuten Hennesin halpikset tekevät.

Harmi, kun kuvissa jäi noin hölmösti tuo tuoli tohon eteen, huomasin koneella vasta. :/ Eniweis, tässä elämäni ensimmäinen kokovalkoinen mekko!


Ja toinen samassa mallissa. Aurinko vähän vaalensi liikaa, alla sisähämäräväri.





Ja tässä tämä koko tilauksen ydin! Kassissa on kätevästi kengille oma osasto. 


Ja loppuun uusittu tukkakuva! Värjäsin Liven punamustalla ja napsin hiukan kuivimpia latvoja pois.